13.2.2014

Kolmen viikon treenailut

Onpas viimeisestä postauskerrasta vierähtäny liian pitkä aika! Täytyy korjata tapani mahdollisimman pian... Viime viikot on oikestaan mennyt tentteihin lukiessa eikä loppua näy. Paljon ohjelmaa löytyy myös seuraavalle kahdelle viikolle, joten tekemisen puutetta tuskin tulee olemaan.
   Penkkiurheilun ystävänä seuraavat viikot tulee katsottua telkkaria enemmän kuin kohtuus sallii. Olympialaiset alkoivat muutama päivä sitten, ja tärkeimmät lajit on kalenteriikin merkitty. ;) Monet kyyneleet on tirautettu, kun oman maan sekä muutkin menestyneet urheilijat ovat tehneet kaikkensa saadakseen parhaan mahdollisen suorituksen aikaseksi. Hirveää jännittämistä oli lauantainakin, kun ikinuori ja suosikkini Ole Einar Björndalen yllätti ja vei nuorempien edestä olympiakullan. Oli kyllä hieno hetki, vaikken norjalainen olekaan.

Omat treenailut ovat menneet yllättävän hyvin. Tällä hetkellä intohimoni on erilaiset ryhmäliikuntatunnit, ja kuntosali on jäänyt vähemälle. Pääsin myös ptikästä aikaa kokeilemaan balettia. Harrastin aikoinaan monta vuotta balettia, mutta tanssiminen jäi, kun innostuin jalkapallosta. Balettitunti olikin todella rankka, ja tavoitteena olisikin käydä kerran viikossa tanssimassa. Vaikken muuten käy tanssitunneilla, baletti voisi olla minun viikottainen tanssini. Pääsen myös pian kokeilemaan muutaman viikon päästä treenausta personal trainerin kanssa. Josko saisin sen jälkeen innostusta kuntosaliharjoitteluun. Nyt on kuitenkin orpo olo, kun sykemittarista loppui patterit! En tarvii treenaamiseen mitään ihmeellisiä teknisiä vempaimia tai musiikkia, mutta neljä vuotta vanha sykemittarini täytyy olla aina mukana treenatessa. Muuten tuntuu, että harjoitus menisi hukkaan.

fit
VIIKKO 4

MA: Kuntosali  1h 15 min
TI: - 
KE: Pilates 55 min, Spinning 53 min
TO: BodyStep 45 min, BodyBalance 55 min 
PE: - 
LA: Kuntosali 52 min 
SU: BodyBalance 55 min

VIIKKO 5

MA: 1 h 15 min
TI: BodyBalance 55 min
KE: Spinning 1 h 7 min
TO: - 
PE: Kuntosali 1 h 15 min
LA: - 
SU: - 

VIIKKO 6

MA: Pilates 55 min
TI: Spinning 1 h
KE: Kuntosali 30 min, Pilates 55 min
TO: Baletti 1 h
PE: Kuntosali 1h 5min
LA: -
SU: Kuntosali 30 min, Body Balance 55 min

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti